SM Itäralli Joensuu 2023
VOITTO ja yleiskilpailun nopein 20.4 sekunnin erolla seuraaviin!
Pöly alkaa jo laskeutua tieltä ja somessa. Oli tapahtumarikas kisa, tiet huippukunnossa ja keli mitä mainioin!
Testit enteili jo hyvää, kun auto sattui hyvin käteen ja oli mukava fiilis jo lähteissä. Ralli lähtikin hyvin käyntiin 0.7 sekunnin pohjilla Joensuun kaupungin yleisöpyörityksessä. Perjantain toinen erikoiskoe hieman puhutti, mutta ilta-auringossa tielle jäänyt pöly oli todella sakeaa niin kuin monen kuskin incarista voi todeta. Tuomaristo perui pätkän ja yötauolle mentiin EK1 tulosten mukaan.
Lauantai starttasi EK 3 Kuusvaara 1 erikoiskokeella ja sinnekin tuli pohjat 2.8 sekunnin erolla Lauri Joonaan. EK 4 meni Laurille 0.9 sekunnin erolla me oltiin toisena. EK 5 Oskola olikin hieman teknisempää ja siinä oli mahdollista tehdä eroja muihin. Se tulikin hyvin ja 8.5 sekunnin pohjat kirjattiin meille. Tauolle mennessä kokonaiskisan johto oli 12.1 sekunnin turvin.
Tauon jälkeen EK 6 Kuusvaara 2 tuli taas pojhja-aikaan 1.0 sekuntia Laurin edellä. EK7 Mäkrä 2 meni taas Laurille 1.6 sekunnin turvin. EK 8 Oskola 2 tuli sitten meille jo kisan viidennet pohjat ja rallin päättävälle Tervavaaran erikoiskokeelle lähdettiin 16.1 sekunnin johdossa.
EK 9 tuli jälleen hyvin ja pohja-aika kirjattiin 4.3 sekunnin turvin ja sitä myötä yleiskilpailun voitto 20.4 sekunnin marginaalilla!
Tästä on hyvä jatkaa Lahteen, nyt on auto ja kartturi paras mahdollinen ja kun huollosta vastaa Printsport niin ei voi kun nauttia näistä ralleista.
Tietysti tällä välillä teemme kaikkemme, että oisimme viivalla Jyväskylässä Secto Rally Finlandissa!
Kiitos kaikille sponsoreille ja faneille!
SM Itäralli Joensuu 2023
Joensuun nopeat tiet, alla uusi Skoda Fabia RS Rally 2, kartturina kovan luokan ammattilainen Antti Haapala ja huiput kahden päivän testit alla!
Tiimin “mediapäällikkö” kyseli Jarilta, mitä mieltä testien jälkeen niin sehän on kuten tiedätte aika haastavaa. Vastaus oli “Hyvät fiilikset. Kivan tuntunen auto. Eikai muuta sanomista, kaikki hyvin nyt”
Mutta puheet sikseen, tavoite on hyvin selkeä ja vain voitosta lähdetään ajamaan!
Pohjanmaaralli 2023
Kilpailu alkoi perjantai-iltana kahdella erikoiskokeella. Ensimmäinen reilun 11 km Kuusenmäki ja sillä oltiin kolmenneksi nopein 2.1 sekuntia Teemu Asunmaan ja Lauri Joonan takana. Toinen erikoiskoe 12.84 km Länsikylä ja sijoitus sama kolmas 3,7 sekuntia Asunmaasta.
Lauantaille tehtiin pieniä muutoksia autoon ja Palonkylän 9.54 km EK 3 kirjattiin ensimmäinen pohja-aika! Neljäs erikoiskoe Päkki oli kisan pisin 22.49km ja sillä tuloksena kolmanneksi nopein aika 7.8 sekuntia Lauri Joonasta. Ennen huoltoa oli vielä EK5,14.69 km Naarajoki ja sillä oltiin myös kolmas 3.9 sekuntia kärjestä.
Huollossa säädettiin jälleen hieman autoa ja iltapäivän lenkin alkuun ajettiin EK 6, 1.4 km Seinäjoki City eli kaupunkipyöritys. Sille kirjattiin kisan toinen pohja-aika 1.4 sekunnin marginaalilla. EK 7 reilun 19km pituinen Ooperi meni myös hyvin, kolmannet pohjat 3.6 sekunnin erolla muihin. Viimeiselle lähtiessä ero kärkeen oli 7.2 sekuntia. EK 8 oli sama kun aamulla ajettu 14.69 km Naarajoki ja sille tavoitteena juuri tuo 7.2 sekuntia! Maalissa kello näytti kuitenkin 3.7 sekunnin tappiota Lauri Joonalle ja meille se sinetöi kolmannen sijan kokonaiskilpailussa.
Iso KIITOS Eerolle autosta ja Printsportin porukoille ammattimaisista puitteista! Antille myös erityiskiitos, vaikka kuuluukin nykyisellään Printsportin vahvuuteen!
Onnea Laurille ja Tuukalle!
1.Lauri Joona 52:21.2
2.Teemu Asunmaa +5.8 s
3. Jari Huttunen / Antti Haapala +10.9 s
Seuraavasta kisasta Joensuun teillä lähdetään jälleen voittoa tavoittelemaan!
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing
www.instagram.com/jarihuttunenofficial
SM Jyväskylän talviralli 2023
Rallista saavutettiin jälleen yleiskilpailun voitto!
Kilpailu aloitettiin Killerin yleisöerikoiskoeella perjantai-iltana. Erikoiskoe oli tehty raviradalle ja sen sisäpuolella olevalle lammen jäälle. Ajo sujui hyvin ja olimme toinen 0.4 sekuntia Teemu Asunmaan perässä. Erikoiskokeen jälkeen mietin, mitä voisimme autossa parantaa ja sitä ajatusta lähdettiin lauantaina toteuttamaan.
Lauantain aamuhuollossa ei ollut riittävästi aikaa, joten aamun kahdelle erikoiskokeelle lähdettiin samoilla säädöillä. Ne menikin hieman vaisusti sijoitusten ollessa neljäs ja toinen. Huollossa laitettiin autoon uudet asetukset, EK 4 lähtikin heti alusta hyvin ja kirjattiin kisan eka pohja-aika 4.0 sekunnin erolla Roope Korhoseen. Samalla nousimme kilpailun kärkeen. EK5 meni myös hyvin, EK pohjat 2.6 sekunnin erolla Juha Saloon. Johtomarginaali ennen kahta viimeistä oli 4.8 sekuntia.
EK6 oli jo iltapäivän loppupuolella ja hieman luntakin satoi reitille. Silti kisan neljäs pohja-aika 0.3 sekunnin erolla Teemu Asunmaahan nähden. Viimeisellä 14.90km Parkkolan erikoiskokeella kirjattiin vielä pohjat ja yleiskilpailun voitto odotti maalissa!
Talvikausi on nyt ajettu, kaksi voittoa kolmesta on hyvä saavutus. Nyt on parin kuukauden tauko ja tiimin sisällä eletään mielenkiintoisia aikoja tulevaisuuden suhteen. Niistä tiedotamme sitten lähemmin, kun asiat etenee.
Kiitos kaikille, Antti Haapalalle erinomaisesta kartturin hommasta, omille huoltomiehille lisättynä Printsportin rautaisella ammattimaisuudella ja kaikki yhteistyökumppanit!
Ja tietysti TEILLE kaikki fanit!
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing
www.instagram.com/jarihuttunenofficial
27.2.2023
SM Jyväskylän talviralli 2023
Tulevana viikonloppuna ajetaan kauden kolmas SM-ralli ja samalla viimeinen talvikaudelta. Kuopion voitto ja tietysti myös Arctic Lapland rallin vauhti antaa vain yhden tavoiteen ja voitosta lähdetään ajamaan.
Kisassa on 7 erikoiskoetta (86.02km) ja reitin kokonaispituus 304.49km. Kisa alkaa Killerin raviradalla ajettavalla 2km yleisöerikoiskokeella perjantaina 3.3.2023 klo. 19:00 alkaen. Sitten lauantaina 10:00 alkaen ralli kiertää MM-rallistakin tuttuja erikoiskokeita ja kisan voittaja on selvillä 18:00 aikoihin.
Kartturin paikalle istuu jälleen SM-ralleista tuttu Antti Haapala.
Eikun loppuviikolla nauttimaan Jyväskylään rallitunnelmaa ja jos ette pääse paikalle niin somesivut seurantaan!
Instagram ja Facebook seuraa ralliviikon tapahtumia lähes reaaliajassa.
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing
www.instagram.com/jarihuttunenofficial
13.2.2023
Rally Sweden 2023
Keskeytys viimeisenä päivänä tekniikkamurheisiin, muitta paljon hyvääkin.
Ralli ajettiin Uumajan ympäristössä loistavissa olosuhteissa. Lunta oli paljon ja tiet kauttaaltaan jäässä. Alkutunnelmat olivatkin todella odottavat ja mukava oli lähteä kauden ensimmäiseen MM-ralliin.
Rallin aloitus oli torstai-iltana Uumajan lähistölle tehty reilu 5km pitkä Umeå Sprint 1. Siltä erikoiskokeelta kirjasimme pohja-ajan, joten kisa alkoi parhaalla mahdollisella tavalla.
Perjantaina erikoiskoeajat olivat sijoilla 4-8, mutta kuten Ruotsin rallissa aina erot on pieniä, tilanteet vaihtelee ja kokonaiskisassa oltiin illalla kolmantena.
Lauantai lähti hienosti käyntiin ja aamun lenkillä oltiin kahdesti kolmen joukossa. Iltapäivään lähdettiin kokonaiskilpailun sijalta 3 ja kova taistelu podium paikasta jatkui. EK 12 tultiin todella nopeaan vasuriin ja auto valui vähän leveäksi ja vaikka yleensä kun kaasu pysyy pohjassa auto sieltä nousee mutta ei tällä kertaa. Jäätiin penkan päälle reiluksi 3 minuutiksi, vaikka katsojia oli reilusti paikalla. Parin erikoiskokeen jälkeen kohtasimme sitten uudet murheet, kun auton vaihdelaatikko petti ja lauantain osalta oli keskeytys.
Huolto haki illalla auton pilttuuseen ja illalla kolmen tunnin jälkeen auto oli kunnossa.
Sunnuntaille oli tarkoitus lähteä ajamaan hyviä erikoiskoeaikoja, mutta ohjauksen murheet veivät siitä parhaan mahdollisuuden. Huollossa kokeiltiin vielä kaikki mahdollinen, mutta kisa oli pakko jättää kesken.
Lopputulemana vauhti oli kisan aikana hyvää! Aina voidaan miettiä vanhemman Skoda R5 mallin eroa uudempiin, mutta kaikkemme tehtiin ja se riitti nyt tähän.
Kiitos kartturi Antti Linnaketo, Kiitos huolto ja Kiitos kaikki yhteistyökumppanit!
Lisätietoja:
Jari Huttunen, p. 044 970 5538
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing
www.instagram.com/jarihuttunenofficial
6.2.2023
Isovalkeinen SM-ralli Kuopio 3-4.2.2023
Ralliviikko oli todella vilkas, oli esittelypäivä Kiuruveden Osapalvelulla ja siitä suoraan tortain testipäivän kautta perjantaiksi nuottihommiin.
Kisapäivä oli sitten lauantai ja startattiin reitille jo 7:30. Päivän aikana oli 8 erikoiskoetta ja erikoiskoekilometrejä kertyi reilun 94km.
Kisa lähti hyvin käyntiin ja ensimmäisellä erikoiskokeella oltiin toisena vain 0.6 sekuntia Teemu Asunmaan takana. Toisella erikoiskokeella jäätiin kolmanneksi 4,7 sekuntia Asunmaasta.
Eka huollossa vaihdoimme jousituksen kokonaan, koska Kuopio oli tarkoituskin olla valmistautumista seuraavalla viikolla ajettavaan Ruotsin MM-ralliin. Kolmas tulikin hyvin ja ekat luokkapohjat 3,0 sekunnin erolla SM-rallikonkari Juha Saloon. Neljäs ja viides erikoiskoe meni sitten Juha Salon nimiin, erot todella pieniä 1,1 ja 0,4 sekuntia. Erikoiskokeille 6, 7 ja 8 ajettiin sitten pohjat ja yleiskilpailun voitto irtosi ”reilulla” 2,1 sekunnin erolla.
Kisa oli tiukka, mutta voitto maistuu aina ja hyvillä mielin suuntaamme kohti Uumajaa. Rally Sweden ajetaan 9-12.2.2023 Uumajan ympäristössä.
Odotettavissa onkin runsasta kannustus- ja tukijoukkoja Suomesta ja kotikonnuilta!
Käykäähän moikkaamassa huoltoparkissa!
Lisätietoja:
Jari Huttunen, p. 044 970 5538
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing
www.instagram.com/jarihuttunenofficial
14.1.2023
Tunturirallin kärkipaikka haihtui hankeen
Tänään Rovaniemellä päättyneessä Ralli SM -sarjan avanneessa Tunturirallissa Skoda Fabia R5:llä kilpaillut Jari Huttunen joutui keskeyttämään kilpailun viimeisellä erikoiskokeella ulosajon takia. Kilpailua kuuden ensimmäisen erikoiskokeen ajan johtanut Huttunen oli keskeyttämishetkellä kilpailussa sijalla 10, sillä hänen tulostaan rasitti erikoiskokeella seitsemän tapahtunut ulosajo, jossa hän menetti paljon aikaa.
Ensimmäisenä ajopäivänä perjantaina Tunturiralli sujui Huttusen ja kartanlukija Antti Haapalan tiukassa komennossa. Kaksikko kellotti pohja-ajan neljälle päivän viidestä erikoiskokeesta, ja Rovaniemen yötauolle tultaessa he johtivat rallin yleiskilpailua ja SM1-luokkaa 19,3 sekunnin erolla toisena ajaneeseen Teemu Asunmaahan. Huttunen oli päivän päätteeksi tyytyväinen suoritukseensa, vaikka ajopaikka ensimmäisenä autona ei ollut irtolumen ja sohjon peittämillä erikoiskokeilla paras mahdollinen.
– Ajo sujui hyvin, auto toimi ja ajat olivat hyviä, vaikka meidän numerollamme tien pinta oli todella liukas eikä rengasvalinta osunut aivan nappiin. Lauantaina pitää koittaa jatkaa samaan malliin, mutta maaliin on vielä pitkä matka, hän kertoi perjantai-iltana.
Lauantaiaamuna rallin olosuhteet olivat entistäkin haastavammat, kun yön aikana alkanut lumisade jatkui ja ensimmäisenä autona reitillä jatkanut Huttunen joutui tosissaan aura-auton rooliin. Aamun avauserikoiskokeella hän kellotti kuudenneksi nopeimman ajan, mutta pysyi kilpailun johtopaikalla 12,6 sekunnin turvin. Lumisade ja huono pito mietityttivät miestä erikoiskokeen maalissa.
– Nyt tuli kyllä sellainen keli, että vaikeaksi meni. Jos tällaisena jatkuu niin en tiedä miten pystytään menemään, mutta koitetaan puristaa.
Seuraavalla erikoiskokeella Aittajärvellä haastavat olosuhteet kostautuivat ja kilpailu ratkesi Huttusen osalta, sillä pitkän suoran päässä jarrutus jäi liukkaassa kohdassa aavistuksen myöhäiseksi ja auto juuttui hitaassa vasemmalle kääntyvässä mutkassa penkkaan. Kalusto ei vaurioitunut, mutta nostotyössä kului aikaa niin paljon, että erikoiskokeen pohja-aikaan tuli eroa 6 minuuttia ja 40 sekuntia. Samalla kärkipaikka karkasi kauas eikä voittoon ollut enää mahdollisuuksia.
– Se oli sitten siinä. Ei voi muuta kuin pyytää anteeksi kaikilta tukijoiltamme, jotka mahdollistivat tämän kilpailun meille. Tällä kertaa tämä ei onnistunut.
Ulosajon jälkeen Huttunen jatkoi siitä mihin perjantaina jäi ja kellotti pohja-ajan kolmelle seuraavalle erikoiskokeille nousten päivän aikana kahdeksanneltatoista sijalta kymmenenneksi. Viimeisellä erikoiskokeella sattui kisan toinen ulosajo, jonka jälkeen Huttunen joutui keskeyttämään.
Lisätietoja:
Jari Huttunen, p. 044 970 5538
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing
www.instagram.com/jarihuttunenofficial
12.1.2023
Jari Huttunen jahtaa viikonloppuna Tunturirallin voittoa
Jari Huttusen kilpailukausi käynnistyy viikonloppuna ajettavan Arctic Lapland Rallyn eli tuttavallisemmin Tunturirallin merkeissä. Huttunen lähtee Rovaniemen ja Kemijärven ympäristössä ajettavaan Ralli SM -sarjan avauskilpailun SM1-luokkaan Skoda Fabia R5-autolla. Tavoitteena on taistella legendaarisen rallin voitosta SM-sarjan kärkikuljettajien kanssa ja pitää samalla ajotuntumaa yllä. Arktiseen seikkailuun Huttusen kartanlukijaksi lähtee suomenmestaruussarjasta tuttu Antti Haapala. Kaksikon ajokkia ylläpitää Printsport Racing.
– Tunturirallin ajaminen onnistuu hyvien yhteistyökumppaneiden myötä. Keski-Suomen Betonirakenteen Tuomas Skantz tarjosi meille autonsa ajettavaksi ja tartuimme ilman muuta tilaisuuteen. Saimme hyvän paketin kasaan, siitä iso kiitos tukijoillemme, Huttunen kertoo.
Huttunen on edellisen kerran nähty Ralli SM -sarjan SM-luokissa ajamassa vuonna 2017, jolloin hän ajoi Mikkelin osakilpailussa Opel Adam R2:lla SM3-luokan voittoon. Vuonna 2019 Huttunen ajoi testimielessä kaksi SM-rallia Hyundain WRC-autolla ja SM Pohjanmaarallista oli tuliaisena yleiskilpailun voitto. Tunturirallissa hän on kilpaillut uransa aikana yhden kerran vuonna 2015, jolloin hän sijoittui SM3-luokan kolmanneksi Citroen C2 R2:lla. Tuolloin Huttunen voitti kauden päätteeksi SM3-luokan Suomen mestaruuden.
– Täällä on todella nopeat erikoiskokeet ja omanlaisensa olosuhteet. Lumen määrä ja tien kunto reitillä vaihtelevat, ja ne tuovat kisaan oman mausteensa. SM1-luokassa on kovia nimiä, joilla on paljon kokemusta tästä kisasta, joten luvassa on hieno ralli. Täällä pitää olla alusta asti hereillä.
Huttunen valmistautui uuteen haasteeseen kahden päivän testirupeamalla Rovaniemen maisemissa. Yhteistyö uuden kartanlukijan kanssa sujui, joten hän lähtee matkaan luottavaisin mielin.
– Skoda Fabialla ajamisesta on hyviä muistoja takavuosilta ja se tuntui jälleen heti osuvan hyvin käteen. Ajoimme erityyppisillä teillä testiä noin 100 kilometriä ja fiilis on hyvä. Auto ei ole viimeisin kehitysversio, mutta uskon, että saamme sillä hyvän tuloksen aikaiseksi.
Vuonna 2022 Jari Huttunen ajoi M-Sportin Ford Fiesta Rally2-autolla rallin MM-sarjassa kuusi osakilpailua. Kauden aikana ansiolistalle kirjattiin WRC2-luokasta kaksi kolmossijaa. Hän ajoi Rally1-luokan Ford Pumalla Jyväskylän MM-rallissa, josta tulokseksi tuli teknisten murheiden sävyttämä yhdeksäs sija. Huttusen vuoden 2023 kilpailuohjelma on vielä auki.
– Tulevista ralleista ei ole vielä tarkempaa tietoa, joten keskitymme nyt ajamaan hyvän tuloksen Tunturirallista. Hienoa on jälleen päästä tositoimiin tauon jälkeen.
Arctic Lapland Rallyssa ajetaan perjantaina ja lauantaina 11 erikoiskoetta ja yhteensä 231,5 erikoiskoekilometriä. Rallin kilpailukeskus sijaitsee Rovaniemellä Hotelli Pohjanhovissa ja huoltoalue Mäntyvaaran raviradalla. Kisan ensimmäinen erikoiskoe alkaa perjantaina kello 12:03 ja viimeinen lauantaina kello 16:38. Jari Huttunen ja Antti Haapala kilpailevat rallissa numerolla 1.